sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Riippumatto



Kello löi kaksitoista ja ilmoitti minulle, että oli keskiyö. En saanut unen päästä kiinni joten nousin sängystä ja menin parvekkeelle istumaan. Otin matkalla hanasta lasillisen vettä ja heittäydyin riippumattoon, jonka isä ja minä olimme viime kesänä innostuneet parvekkeelle asentamaan. Ilma oli yllättävän tyyni ja viileä. Metsästä kuului lintujen laulu ja aamuaurinko teki nousuaan. Aamun kajo oli täydellinen ja tuntui, kuin maailma olisi hetkeksi pysähtynyt.

Olin saanut aamulla kuulla vanhempieni eroavan. "saanut" on ehkä väärä sanavalinta, paremmin tilanteeseen sopisi joutunut. Äiti oli huutanut isälle koko edellisen illan ja valittanut tämän olevan saamaton ja laiska. Isä päinvastoin oli raivonnut äidille ja sanonut rakastavansa toista naista, joka rakastaisi myös häntä. Olin vienyt pikkuveljen mummin luo, jotta hänen ei tarvitsisi kuulla aikuisten riitelyä. Automatka mummille ei ollut helppo, sillä veljeni kysyi minulta useaan kertaan miksi itken ja miksi isä oli sanonut äidille pahasti. 8-vuotiaalle oli vaikea kertoa totuutta ja totesin vain kaiken olevan hyvin.

Päätin jäädä kotiin yöksi. Isä oli lähtenyt illalla ovet paiskoen tummalla Audillaan uuden naisystävänsä luo ja äiti oli takertunut punaviinipulloon. Se oli Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon, paholaisen punaviiniä. Herkullista, täyteläistä ja mustaherukkaista, mutta niin koukuttavaa. Ei tullut mitenkään yllätyksenä, että äiti turvautuisi siihen. Ostin siis kerrankin tarpeellisen äitienpäivälahjan.

Olin lopulta liian väsynyt itkemään. Silmiäni kirveli ja ne punersivat ja tuntuivat raskailta. Käperryin sikiöasentoon ja nappasin viltin päälleni. Riippumatto huojui hitaasti, koska tuuli ei ollut antamassa sille vauhtia. Riippumatto oli ainoa jäljellä oleva muisto isästä, josta en ehkä hetkeen kuulisi mitään.

Aamulla olisi tarkoitus mennä kouluun, sillä en jaksanut jäädä kotiin surun ja murheen keskelle. Äiti pärjäisi kyllä, kunhan hänellä olisi ystävä tukena. Onneksi tätini ja heidän serkkunsa olivat aamulla tulossa äidin luokse ja minä saisin lähteä suorittamaan lukiota loppuun. Uni ei vieläkään tullut ja vesilasikin oli jo hetkessä tyhjentynyt. Kuten ilma, mielenikin oli nyt tyyni ja viileä. Palasin takaisin sänkyyni ja heitin peiton päälleni.
Riippumatto heilui vielä parvekkeella.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

5. Hienostuneen mielipuolen tarina

Hannibal (2001) on yhdysvaltalainen Ridley Scottin ohjaama jännityselokuva. Elokuva perustuu Thomas Harrisin romaaniin ja on jatkoa Uhrilampaat- elokuvalle. Elokuvan pääosaa tohtori Hannibal Lecteriä näyttelee Anthony Hopkins.
 Elokuvaa edeltävät tapahtumat, kun kokelasagenttina toiminut Clarice Starling (Julianne Moore) haastattelee mielipuolisista murhista ja ihmissyönnistä syytettyä Lecteriä tämän istuessa elinkautista. Kaksikon välille muodostaa läheinen side. Lecter kuitenkin onnistuu pakenemaan. Hannibal- elokuvan alkaessa Lecter ottaa agentti Starlingiin yhteyttä kymmenen vuoden jälkeen. Lecterin uhrina ollut, mutta hengissä selvinnyt Mason Verger (Gary Oldman) juonii kostoa Lecterille ja on suunnitellut tämän murhaamista. Verger saa avukseen Firenzen poliisissa työskentelevän Rinaldo Pazzin (Giancarlo Giannini). Starling pyrkii löytämään Lecterin ennen Vergeriä ja tämän miehiä. Samanaikaisesti Firenzessä pakoileva Lecter lähettää Starlingille kirjeitä olinpaikastaan kirjoittaen hienostuneella tyylillään. Kaikki kuitenkin lopulta kääntyy päälaelleen, mutta sairaalloiselta silpomiselta ei voida välttyä.
 Elokuva painottuu Hopkinsin esittämän tohtori Lecterin elämään. Hienostuneen sarjamurhaajan vaiheita tarkkaillaan elokuvan aikana ja muut hahmot jäävät selkeästi pienempään rooliin. Firenze nousee suureen asemaan. Elokuva koostuu irrallisista osista, jotka lopulta nitoutuvat yhteen. Parhaimman suorituksen elokuvassa tekee Hopkins, jonka mielipuolinen, huonoa käytöstä halveksiva roolihahmo ihastuttaa katsojaa karmivalla ja hienostuneella tavalla. Hetken ajan voi jopa tuntea kunnioitusta Lecteriä kohtaan kunnes herää todellisuuteen ja ymmärtää kuinka mieleltään sairas hahmo on. Muut hahmot jäävät Hopkinsin suorituksen varjoon eivätkä onnistu säväyttämään katsojaa. Hyvän yrityksen kuitenkin tarjoaa Starlingin työkaverina toimiva Paul Krendler (Ray Liotta). Liottan esittämä sovinistinen Paul onnistuu ärsyttämään katsojaa ärsyttävällä luonteellaan. Siinä hahmo onnistuu, hänen tilanteessaan valitettavasti, myös Lecterin kohdalla.
Elokuva henkilökohtaisesti miellytti, koska julmuudet jätettiin elokuvassa kohtuullisiin määriin ja takerruttiin ennemmin psykologiseen kikkailuun. Hannibal on elokuvana kohtuullinen suoritus ja todennäköisesti vaatii katsojalta kokemuksen edeltäjästään Uhrilampaista, eikä sovi kaikista herkimmille katsojille.

lauantai 4. toukokuuta 2013

4. 11. Miehinen maailma



 Harvat meistä tietävät, että katolista kirkkoa on hallinnut jo 265 paavia, mutta moni voi jo arvata, että yksikään heistä ei ole ollut nainen. Kun aletaan muistella yhdysvaltojen presidenttejä, moni ymmärtää, että Yhdysvalloilla ei ole koskaan ollut naispresidenttiä. Näihin maailman arvostetuimpiin ammatteihin ei ole koskaan huolittu naisia ja voi olla hyvin todennäköistä ettei tulla koskaan huolimaan.

Brittiläinen The Economist Intelligent Life selvitti miesten ja naisten määriä erilaisissa tehtävissä. Tulokset oli nähtävissä Anu Nousiaisen julkaisemassa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 10/2011.  Tulosten joukosta löytyy myös Suomessa listattuja ammatteja ja arvoja. Miehet johtavat selkeästi kategorioissa professorit, Suomen arkkipiispat, tuhat eniten pääomatuloa saaneet sekä kunnan- ja kaupunginjohtajat. Samalla naiset johtavat tilastoja Suomessa turvakotien asiakkaiden listalla, 80 vuotta täyttäneiden joukossa sekä 13-17-vuotiaiden psykiatrisella hoidossa olevien listalla. Nämä kyseenalaiset saavutukset kertovat naisten voivan pahoin miesten dominoivassa maailmassa.

 Tutkimuksen tulokset osoittavat, että naiset ovat ympäri maailmaa miehiä heikommassa asemassa. Tulokseen vaikuttavat varmasti kehitysmaissa tapahtuva naisten oikeuksien heikko asema ja vakiintunut paikka kotona tai epämukavissa oloissa esimerkiksi puuvillapelloilla. Näissä maissa vain harvoilla on varaa kouluttautua ja siihen onnekkaaseen asemaan pääsevät usein vain miehet. Silti kehittyneissä maissa tilanne voi olla erilainen mutta ei naisten kannalta sen parempi. Tutkimus ei valitettavasti selitä syytä siihen miksi naiset eivät työskentele yhtä korkeissa asemissa, kuin miehet. Uskottavia syitä voi olla naisten halu perustaa perhettä aikaisessa vaiheessa jolloin pitkäaikainen kouluttautuminen ei ole mahdollista. Toinen mahdollinen syy on, että naiset eivät halua niin sanottuihin miehisiin ammatteihin ja johtamistöihin. Tämä ei kuitenkaan koske sitä suurta osaa naisista, joka haluaisi edetä elämässään, mutta ihmisten asenteet, ennakkoluulot ja vanhanaikaiset naisen aseman korostamiset voivat estää nämä haaveet. Naisten ja miesten välit työelämässä ovat kiristyneet myös palkkauksen takia ja feministiset aatteet ovat saaneet naisten keskuudessa yhä enemmän kannatusta.

 The Economist Intelligent Life -tutkimuksen mukaan miehet johtavat henkirikosten uhrien, alkoholiin kuolleiden ja sepelvaltimotautiin kuolleiden listaa ylivoimaisella johdolla. Kaikki myös ymmärtävät, että miehet kuolevat keskimäärin nuorempina, kuin naiset, sillä miehet kärsivät joko huonoista elintapatottumuksista tai perinnöllisistä sairauksista, jotka lyhentävät heidän elinikää. Kukaan ei voi myöskään kieltää sitä faktaa, että miehet nauttivat alkoholia runsaasti naisia enemmän ja ovat siten alttiita alkoholin aiheuttamille sairauksille. Miehiä kuitenkin arvostetaan jostain syystä naisia korkeammalle  työmaailmassa.  Tästä voi päätellä, että naiset ovat suvunjatkamisen takia riskityöntekijöitä yrityksille erityisesti äitiyslomien takia. Samalla voi myös miettiä,miksi miehiä arvostetaan työelämässä enemmän vaikka he todennäköisesti sairastuvat vakavammin ja joutuvat eläkkeelle tai sairaslomalle todennäköisemmin.

 Yhteenvetona tutkimuksen osoittamista tuloksista ja yleisestä tiedosta voidaan todeta, että miehet ovat naisia paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa. Tähän tulokseen ovat varmasti johtaneet useat syyt, mutta tilanteen korjaamiseksi ja tasa-arvon korostamiseksi erityisesti palkkauksessa ja ihmisten asenteissa tulisi tapahtua muutoksia, jotta ihmiset voisivat paremmin ja kaikkia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti.