Huivin alla piilossa (A)

                                                                                                       

Anja Snellmanin romaani Parvekejumalat (2010) kertoo kahden hyvin erilaisen tytön elämästä. Toinen tytöistä on länsimaisesta elämästä haaveileva somalityttö Anis ja toinen islamista turvaa ja arvoja hakeva suomalaisnainen Alla-Zahra. Kirja käsittelee julmasti kahden kulttuurin eroja ja tarjoaa länsimaalaisille käsityksen siitä, miten rajoittunutta somalinaisen elämä on ja miten alhaisessa asemassa somalinaiset ovat.
 Somalinaisen kuuluu palvella isäänsä, aviopuolisoaan ja veljiään. Anis perheineen asuu muukalaistalossa, jossa useampi kulttuuri kohtaa keskenään ja Aniksen vanhempien on hankala hyväksyä muita ihmisiä talossa. Samaan aikaan Alla-Zahra, taitelijaäidin tytär ja entiseltä nimeltään Alla Pohjola, asuu taiteilijatalossa ja tuntee halua pukea niqabin eli kasvohunnun ja peittää vartalonsa, jotta voi tuntea olevansa vapaa, puhdas ja onnellinen.
 Romaanista näkee hyvin, että Snellman on tehnyt taustatyötä ja on tietoinen islamilaisesta elämäntavasta. Kirja herättää ajatuksia siitä, miten suuria eroja maailman naisten elämässä on ja miten eriarvoisia naiset ympäri maailmaa ovat. Snellmanin kirjassa miehet käyttävät valtaa. Aniksen isä on vahva ja pelottava persoona, joka määrää tyttärensä elämästä. Anis onnistuu kapinoimaan isäänsä vastaan, mutta loppujen lopuksi kapinointi käy hänelle kohtalokkaaksi. "Sillä kerralla isä raahaa Aniksen hiuksista kylpyhuoneeseen ja lyö muutaman kerran ensimmäisellä käteen sattuvalla joka on vessaharja. Kun Anis makaa ammeen pohjalla, isä suihkuttaa häntä hetken kuumalla vedellä, heittää lopulta valuvan suihkuletkun Aniksen päälle ja lähtee pois." Aniksen veljet vahtivat sisartaan ja rajoittavat hänen elämäänsä, vaikka he itse saavat tehdä mitä haluavat. Aniksen äidillä ja sisarilla ei ole sananvaltaa.
 Kirja aiheutti sekalaisia tunteita: ahdistusta, pelkoa, toivoa, surua ja vihaa. Erityisesti Aniksen rankka ja tiukka elämä harmittaa. Anis haluaisi olla kuin kuka tahansa teini-ikäinen tyttö, kulttuuriin ja ulkonäköön katsomatta. Anis haluaisi pukeutua kauniisti, meikata ja juhlia ystäviensä kanssa, mutta tämä kaikki on kuulemma hänen uskonnossaan hyvin "hallahallahalla". Hänen isänsä käskyttää tyttöä, eikä osoita ollenkaan isän rakkautta. Aniksen isän metodeista ja niiden seurauksista voi kuitenkin päätellä miten vähän ne Anikseen vaikuttavat loppujen lopuksi. Anis jatkaa villiä elämäänsä tuhkimoystäviensä kanssa ja sortuu lopullisesti raiteilta. Alla-Zahran elämää ei mielestäni hallitse mikään muu, kuin hänen oma tahtonsa. Alla haluaa elää vapaaehtoisesti musliminaisen elämää. Hänen on helppo toimia oman tahtonsa mukaan.
 Romaanissa vallan roolissa on myös uskonto. Aniksen elämässä uskonto on isossa roolissa ja se ajoittaa hänen päivärytminsä. Päivittäiset rukoushetket, siveellisyys ja kasvohunnut kuuluvat hänen päivittäiseen elämäänsä, vaikka tyttö itse ei haluaisi niitä elämäänsä. Uskonto on siis kirjan yksi vallan käyttäjä ja erityisesti Aniksen isä käyttää sitä perusteluna vallankäyttöönsä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Tuomas Kyrön vuonna 2010 julkaistussa Mielensäpahoittaja sisältää 40 novellia, joissa kaikissa päähenkilö niin pahoittaa mielensä.
Kirjan päähenkilönä on 80-vuotias mies, hieman äreä mies joka löytää kaikesta jotain valitettavaa, mutta joka löytää myös nykymaailman menosta paljon epäkohtia ja muistaa miten silloin ennen toimittiin. Kyseinen mies saa näkemään asioita uudessa valossa ja herättää nykymaailman ihmisen miettimään omia tekemisiään. Novellit ovat tilannenovelleja ja ne kuvaavat miehen tiettyjä hetkiä ja kokemuksia.
Kirja sisälsi myös takaumia Mielensäpahoittajan nuoruudesta
Kirja houkutteli kantta myöten. Tuomas Kyrö oli myös tuttu nimi Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta ja hän on esittänyt ohjelmassakin räväkkäitä mielipiteitä ja naurattanut useammankin kerran. Mielensäpahoittaja on miehen yksi suosituimpia teoksia.
Kirja osasi naurattaa ja tarjosi iloisen lukuelämyksen ja sen jaksaisi lukea uudelleen ja uudelleen.

Lyö rinnassa, sydän katusoittajan

Tihkusateen hämärästä alkoi näkyä yksinäinen valopiste. Polkupyöräilijä lähestyi nopeasti. Hänellä oli kiire. Hän ajoi vauhdilla jalankulkijaa kohti mutta ei ollut huomaavinaankaan häntä. Onneksi tämä väisti ajoissa. Pyöräilijällä oli tummat hiukset, varsin kalpeat kasvot, tummansininen farkkutakki ja mustat housut. Hän vaikutti jotenkin hermostuneelta. Jalankulkija jäi katsomaan hänen peräänsä. Hänen sydämensä hakkasi säikähdyksestä, mutta samalla häntä jäi häiritsemään mihin pyöräilijällä oli niin kiire.
 "Äiti, joko me lähdetään kotiin?", kysyi tyttö puristaen jalankulkijan kylmää kättä. Tämä kääntyi katsomaan alas ja vastasi: " Joko sinä haluat lähteä? Eikö keinuminen enää jaksa innostaa?" Tyttö katsoi äitiään ja pudisti päätään. Äiti puristi tytön kättä ja he lähtivät kävelemään pois päin.
 " Tyttö taitaa vain olla väsynyt, mutta kaupassa pitäisi silti käydä. Maito on lopussa ja leipäkin homeessa. Ei auta muu kuin käydä kaupassa. Kunpa rakkaani pian tulisi takaisin kotiin."
 Nainen pysähtyi hetkeksi. Hän näki nuoren nuhjuisen katusoittajan. Mies soitti surullista laulua ja nainen tunsi piston sydämessään. Hän muisti kuinka oli itse 7-vuotiaana ollut äitinsä kanssa torilla ostoksilla ja mennyt kuuntelemaan katusoittajan soittoa. Nainen muisti miten soittajan musiikki oli niin kaunista ja miellyttävää, mutta hän ei löytänyt senttiäkään taskustaan. Hän katsoi soittajaa katuvaisena ja poistui paikalta. Nainen palasi takaisin nykyhetkeen. Hän antoi tyttärelleen pari kolikkoa ja pyysi tätä heittämään ne kitarakoteloon. Tyttö heitti innoissaan rahat ja soittaja hymyili heille kiitollisena. He kävelivät kohti lokkien ääniä ja suurten laivojen ääniä. He olivat satamassa. Suuri laiva lähestyi satamaa. Laivan kannelta vilkutti komea nuori mies. Nainen katsoi miestä hymyillen ja kysyi tyttäreltään: "Arvaa kuka tuli kotiin?"

Näytelmän ennakkoarviointi

Meillä kävi äidinkielen tunnilla esittäytymässä Kuningatar K -näytelmän ohjaaja Lija Fischer ja tuottaja Panu Kärri kertomassa meille Kuningatar K:sta. He saivat minut innostumaan tästä näytelmästä ja innolla odotan, että pääsen katsomaan sitä. Fischer antoi paljon apua näytelmän seuraamista varten ja se varmasti tuli tarpeeseen, sillä näytelmä vaikutti minusta alunperin jotenkin sekavalta.
Fischer ja Kärri puhuivat myös paljon siitä mitä näytelmän tekeminen vaatii. Ymmärrän hyvin miten paljon vaivaa näytelmän tekeminen vaatii ja miten pienetkin yksityiskohdat ovat tärkeitä ja suuressa roolissa näytelmässä.
Mielenkiintoani näytelmään lisäsi myös se, että yksi sen hahmoista on René Descartes, joka oli ranskalainen filosofi. Pidän häntä varmasti mielenkiintoisena hahmona. Innolla odotan, että pääsen katsomaan esitystä.

Tappavan vaaralliset kortit

-->

Agatha Christien kirjassa Kortit Pöydällä kuuluisa belgialainen salapoliisi Hercule Poirot saa kutsun varakkaan lontoolaisen herra Shaitanan salamyhkäisiin juhliin. Illan isäntä löytyy myöhemmin tikarilla surmattuna nojatuolistaan. Huoneessa on samanaikaisesti neljä muuta ihmistä, jotka pelaavat keskenään bridgeä. Joku näistä neljästä olisi Shaitanan murhaaja, mutta kuka? Kirja on yksi Christien tunnetuimpia Hercule Poirot- teoksia ja Christie onnistuu taitavasti saamaan lukijan epäilemään kaikkia epäiltyjä vuoron perään. 
 

Kirja sai minut kiinnostumaan siitä, koska olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan muutama vuosi sitten. Kirja tempaisi lukijan mukaansa ja kuvasi hahmoja värikkäällä tavalla. Hercule Poirotin lempeä ja hienostunut olemus miellytti minua, mutta hänen tekemänsä omat olettamukset, joita hän ei kuitenkaan ääneen maininnut jäivät häiritsemään minua ja tunsin itseni ajoittain typeräksi, koska en itse oivaltanut asioita. 
 

Kirjassa puhutaan useaan otteeseen epäiltyjen pelaamasta bridgepelistä. Tuloksia käydään useaan kertaan läpi ja epäiltyjä arvostellaan heidän pelitaktiikoidensa avulla. Kirja miellyttäisi varmasti bridgen osaajia, mutta itse en ole koskaan edes kuullutkaan koko pelistä ja ajoittain tuskastutti lukea muutaman sivun selostuksia pelin tapahtumista. Hieman jopa haukottelin niitä lukiessani ja päätin kääntää sivua. 
 

Christien värikäs ja herkkä kerronta miellyttää kuitenkin. Kirja sijoittuu ihanaan varakkaaseen, lontoolaiseen yhteisöön. Itse henkilökohtaisesti ihailen vanhaa Englantia ja siksi rakastun aina Christien kirjoihin ja elokuviin.

Kirja pärjää hyvin omassa genressään. Sen sanarikas kerronta ja christiemäinen tarina tempaavat mukaansa myös muutkin kuin Hercule Poirot- fanin. Itse Poirotin sanoin; ”Hän on heittänyt korttinsa pöydälle. C'est fini. ”

 

-->

Agatha Christie: Kortit pöydällä. 222 sivua. Suomentaja Aune Suomalainen. WSOY 1939